perjantai 24. joulukuuta 2010

Leppoisaa joulua

Nyt on se joulu, jolloin saa yölläkin syödä :)
Nautitaan vapaista ja kerätään voimia tankkiin tuleviin koitoksiin kuten ensi vuoden tapahtumiin. Me tytöt ainakin lähdetään tammikuussa 6 viikoksi työharjoitteluun Fuengirolaan, Espanjan Aurinkorannikolle!

Tänä vuonna en sekoittanut rosollia kermavaahtoon enkä sienisalaattiakaan :D syödä ne siten ja ajatellaan, että syömme vähän kevyemmin kuin tavallisesti.
Liikaa kantoi pukki minulle suklaata, marmeladikarkkeja, joita muuten inhoan ;), ja muuta suuhun pistettävää. Jotenkin oli surullinen olo, sillä olen mielestäni tehnyt selväksi, että olen yrittänyt, taikka on pakkokin terveyden tähden, yrittää pudottaa painoa. Vielä on housut olleet väljät, saa nähdä tämän joulun jälkeen. Onneksi pakkaset väistyi ja pääsen ulos kunnolla kävelylle. Ehkäpäs saan voideltua suksetkin vihdoinkin ja menen mettään lykkimään. Oikeastaan oli hyvä, että pukki toi ne 8 eri herkkurasiaa, kun tiedän nyt, etten niitä tahdo ;), minun kroppa ei tarvitse niitä.

Sinniä ensi vuodelle, sinniä herkkujen määrään ja ennenkaikkea mennään kuluttamaan ne mitä syödään :) eikö juu? Me pärjätään, me kyllä näytetään, itsellemme, että pärjätään, vähemmällä herkkumäärällä! Hyvä me!

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Paranemaan päin

Täällä ollaan nyt sairasteltu urakalla. Viimeiset kaksi viikkoa on mennyt yskiessä, hiukan kuumeilessa ja niiskutteassa. Onneksi nyt on antibiootit saatuna, ja toivottavasti auttavat. Ei ole oikeen tämän taudin takia voinut liikuntaakaan harrastaa, jääny ne jokaviikkoiset uimahalli reissutkin välistä. Mutta jos jotain hyvää, niin ei se ruokakaan niin ole maistunut. Mutta kunhan tässä päästään taas suht terveiden kirjoihin niin projekti jatkuu. :)

Projektilla menee sinä mielessä hyvin että olen onnistunut annoskokoa pienentämään. Ja kotipuntarillakin kun on käynyt, niin ei ainakaan ylöspäin ole paino mennyt. Ne kasvikset tosin meinaa olla vieläkin hakusessa siihen lautaselle, varsinkin kotona.
Paljon meillän on myös suunnitelmissa tulevan Espanjan työharjoittelun varalle. Pääsemme syömään tuoreita kasviksia ja muitakin raaka-aineita. Mutta palaamme siitä asiasta sitten lähempänä. :)

tiistai 2. marraskuuta 2010

Hiilihydraatit pois vai mitä?

Täällä ollaan ja toivoa ei ole menetetty!
Vaikeaa on kuitenkin hahmottaa se terveellinen ruoka, kun joka toinen tuutti huutaa hiilihydraatit pois, toinen vähärasvaisen perään ja kolmas puskee muotidieettejä. Muotidieetit on onneksi jääneet hieman sivuun. Olen itsekin kokeillut kaalikeittokuuria ja sillä saa hyvin potkua siihen millaiset annoskoot lautaselle kuuluu, sen miten paljon ihminen saa syödä kasviksia päivässä huolettomasti ja ehkäpäs marjatkin löytyvät mukaan aterioille hedelmien lisäksi tai tilalle.

Kaalikeitto-sairaaladieetti-ihmekeitto

Kaalikeitto perustuu nesteiden poistamisen vaikutukseen. Mukaan laitettavassa varsisellerissä on myös nesteitä poistava vaikutus.
Alla olevista nettilinkeissä erilaista tietoa dieetistä ja keiton ohje, joka myöskin vaihtelee. Välillä pistetään porkkanoita ja välillä purjoa. Sokerimoimaton mehu on jotenkin yllätys päivänohjelmissa. Ajatushan, että viikko syödään joka päivä jotakin erilaista, mutta keittoa saa vetää niin paljon kuin sielu sietää. 5-8 kg pitäisi lähetä viikossa, mutta silloin joskus kun testasin lähti sellaiset 2 kg pois. Pissatti aluksi koko ajan eli nesteitä lähti, mutta en uskon paljoakaan rasvaa kuluneen ;)

Dieetit.fi
Laihduttaminen.com
Laihdutusnetti.fi

Hiilihydraatiton dieetti

Tästä sanotaan, että käy toisille, mutta ei kaikille. Hiilihydraatiton ruokavalio on rajumpaa kuin karppaus, jossa sallitaan vähän hiilareita. Voit syödä vapaasti lihaa, kanaa, kananmunia, juustoa ja maitotaloustuotteita ilman sokeria. Kokonaan täytyy jättää pois seuraavat ruoka-aineet: leipä, peruna, pasta, makaroni, riisi, puurot, sokeri, jauhot, hedelmät ja pähkinät. Nyt jo alan nieleskellä tyhjää - ruisleipä pois, pahinta myrkkyä ihmiselle, voi sentään. Jos vähentäisin ainakin ensin pariin palaan päivässä ;) Maailman ehkä tunnetuin vähähiilihydraattinen dieetti on Atkinsin dieetti, jossa hiilihydraattien saanti lasketaan aivan minimiin ja proteiineja ja rasvoja syödään sen sijasta enemmän.

Terveyspalvelut.com

Täältä hiilaritietoiset.net löytyy mielenkiintoinen kannanotto Kotilääkärin artikkeliin vaikka onkin jo viiden vuoden takaa. Nettilinkki


Tämä pistää taas miettimään missä on oikea tieto, kuka on oikeassa, mikä olisi itselle sopivin keino? Apuva :)

torstai 21. lokakuuta 2010

Dieteistä

Iltalehteä netissä selaillessani eteen sattui tällainen juttu:

Kolmen amerikkalaisyliopiston yhteistutkimus antaa lisätietoa monella ravitsemuksen osa-alueella. Jo aiemmin on saatu viitteitä siitä, että vähähiilihydraattinen ruokavalio (VHH) edistää painonhallintaa. Tuore tutkimus vahvistaa tiedemiesten käsitystä siitä, että VHH:lla voi laihtua yhtä tehokkaasti kuin vähärasvaisella ruokavaliolla.
Tutkimuksen vertailuryhmässä oli henkilöitä, jotka laihduttivat erittäin vähärasvaisella ravinnolla. Varsinainen koeryhmä noudatti vähähiilihydraattista ruokavaliota. Ryhmien laihdutustulokset olivat yhtä hyviä, mikä ei ollut biologi, ravitsemusvalmentaja Christer Sundqvistin mukaan lainkaan yllättävää.
- Dieetti kuin dieetti laihduttaa, kunhan sitä noudattaa.

Suolaista naposteltavaa

Minulle henkilökohtaisesti on aina ollut enemmän ongelmana suolaiset herkut kuin makeat. Eli usein kaupassa ollessani koriin on viikonloppuisin tullut otettua sipsejä useammin kuin karkkia. Ja karkkilakko periaatteessa ei ole ollut ongelmana minulle.
Nyt olen huomannut kaupoista RuisSipsit (Linkosuo), ja niitä muutaman kerran olen ostanutkin. Hyvä korvike sipseille. :)

Hiukan vertailua Taffelin grillisipsien  /  Linkosuon grilli ruissipsien kesken (100g kohden):
Energiaa (kcal) : 540  /  373
Hiilihydraatteja: 58  /  63,8
Rasvaa: 32  /  8,2
Kuitua: 5  /  13,9

maanantai 18. lokakuuta 2010

Valoa tunnelin päässä ja energian laskemista


EnergyNet laskee virtuaalihovimestarin kautta mitä sinä syöt taikka mitä voisit syödä, jotta päivän energian tarve pysyisi suotuisana. Ikävää, kun tuolta uupuu monta ruokaa, jonka voisin pistää suuhuni niin hyvässä kuin pahassa.

Päivässä 1200 kcal on sopiva istumatyötä tekevälle ja ennenkaikkea laihduttajalle, sanoi diabeteshoitaja minulle.
Juuston hän suositteli jätettävän kokonaan pois, sen kovan rasvan ja suolan tähden, ikävää. Rakastan juustoja, kuka niitä voisi inhota! Olen sitten elänyt nätisti ja pistänyt ruisleivän päälle margariinia, salaattia, kinkkua sekä tomaattia tai tuorekurkkua. namia sekin on. Usein teemmekin virheen, että leipämme päälliset tekee siitä petollisen lihottavan.

Liikunnan olen saanut nostettua viikossa 3 kertaa metsässä 5-8 km sekä uintia elikkäs minulle se on rentoumista ja vesijumppaa. Virkeyteni on noussut huimasti kuukauden sisällä. Olen siis liikunnan puolesta samassa kuin viimeksi kesäkuussa. Tästä kun saan jatkettua ja mietittyä aina tarkkaan mitä suuhuni pistän. Varsinkin miten paljon enkä ota lisää, vaikka kuinka hyvää olisi. Sama pätee nyt koulussa syömiseen, varsinkin silloin kun meillä on oma keittiö-päiviä, jolloin itsekin saamme hyvää ruokaa. Tavallisesti kouluruokaa on tosi kehnoa, raakoja perunoita, vaaleata riisiä ja pastaa sekä salaatit raasteita, joissa ei paljon värin pilkahdusta löydy. Leipää otan enää yhden ruisleivän, vaikka kuinka huonoa ruokaa olisi tarjolla ja juustoakin vain yhden siivun, kun ennen otin ainakin 4 :D. Muuten meillä on koulussa punaista kanaa, makkaraa, seitiä ja outoja lihapalasia. Harmi tuo koulun ruoka, kun sentään kokkiopiskelijoita olemme!
Välipalaksi aamuyhdeksän kahvilla otan nyt diabeteshoitajan vinkistä jonkun hedelmän, otin välillä leivän.

Nyt ajatus on, että kun syön 5 kertaa viikossa nätisti niin parina päivänä voin herkutella.
Tänään oli herkkupäivä, kun teimme opetuskeittiössä kievin kanaa ja suklaakohokkaita. Namia!

keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Päivän salaatti

Pitkästä aikaa sain aikaiseksi tehtyä salaattia itselleni. Tosin kyllä käytin valmista salaatti sekoitusta, mutta hyvää tuli silti. Salaatin lisäksi lisäsin siihen paprikaa, feta juustoa ja pinjansiemeniä. Eini opettanut minulle nämä pinjansiemenet. :)
Lisäksi tänään tein ruuaksi uunissa lohta, jonka päällä oli creme bonjour cuisine juustotahnaa (valkosipuli-yrtti). Lisäkkeenä oli riisiä.
Sunnuntaina tarkoitus olisi tehdä ensiviikolle ruokalista valmiiksi, ja sen toivoisin vähentävän heräteostoksia kaupan ruokapuolella. Toisinaan tulee ostettua vain jotain jonka saa nopeasti tehtyä, ja hupsista keikkaa, perjantaina sitten huomaa että tällä viikolla onkin tullut syötyä makaronia ja jauhelihaa monta päivää. :)
Tällä valmiilla ruokalistalla olisi myös tarkoitus helpottaa niiden rehujen lisäämistä ruokaan, sillä jos on jo valmiiksi ajatellut mitä pitää ostaa ja tehdä, tulee niitä todennäköisemmin tehtyä.

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Syöminen kunniaan

Vinkki:
Jokainen voi joskus herkutella hieman ylellisemminkin, mutta todellista merkitystä painonhallinnan kannalta on sillä, mitä syöt kuutena päivänä viikossa, ei niinkään sillä mitä seitsemäntenä päivänä.

Nyt herkut vaihtoon:

Wiineri tai munkki → pikkupulla
Pikkupulla → riisikakku, päälle ohuelti hilloa
Suklaapatukka → proteiini- tai terveysmyslipatukka tai hedelmä
Makea sokerinen jälkiruoka → hedelmä tai hedelmäsalaatti
Lihapiirakka → karjalanpiirakka
Pasteija → kolmioleipä, jossa on välissä vähärasvaista juustoa tai lihaa
Pizza → munakas, joka on maustettu tomaatilla ja pizzamausteella
Jäätelö → rasvaton, vaniljalla maustettu jogurtti tai kevyt mehukeitto (mehukeitosta saa myös mehujäätelömuoteilla hyvän mehujään)
Tuoremehu → kevyt terveysvaikutteinen virvoitusjuoma
Valkoiset murot ja hillo → täysjyvämurot ja marjat
Perunalastut → rasvattomat mikropopcornit
Irtomakeiset → makeutusaineella makeutetut makeiset

Lisää vinkkejä löytyy täältä Pudottajat.fi

Syömisen säännöllisyys myös kunniaan.
Veren sokeri pysyy tasaisena ja mieli koko päivän korkealla!
Siihen minäkin pyrin koko ajan.
Aamupuuron nautin kotosalla ja aamukahvilla koulussa otan voileivän. Sitten lounasta mitä koulun ruokala tarjoaa. Kylläkin tosi huonosti: Surkeita raastevihanneksia ja paljon vaaleata hiilihydraattia kuten pastaa, riisiä, perunaa, vaaleaa leipää, onneksi tummaa joskus löytyy seasta. Iltapäiväksi varaan nykyään banaania reppuun, että jaksan kotiin ruoanlaittoon, usein kaupan kautta, jossa huomaan että haukotuttaa jo kovastikin! Päivällisen jälkeen ehkäpäs iltapalaa, mutta aina ei tee edes mieli mitään. Päivällisen rehuissa onkin tekemistä vielä, että saisin lautasmallin toimimaan, puolet rehuja!

Tänään tein pitkästä aikaa itselleni rahkaherkkua eli
yksi purkki maitorahkaa ja yksi appelsiini, se on siinä ja hyvää on, suosittelen!

Liikkumaan, liikkumaan

Tiesitkö?
Reipasta liikuntaa pitäisi harrastaa päivittäin vähintään 30 minuutin ajan.
Suomessa yli kaksi kolmasosaa aikuisista liikkuu tätä vähemmän.
Becel.fi

Liikutko sinä joka päivä?
Auton voi jättää kotiin, koiran voi hankkia kaveriksi, jotta ulos tulee lähdettyä!
Minä voin myöntää liikkuvani joka päivä, vaikka se ei näy minussa ja nyt yritän liikkua vielä enemmän.
Olen aina liikkunut kävellen taikka pyöräillen.
Monipuolisuutta minun pitäisi vaan saada mukaan, kuten lihaskuntoilua.

Hyödyllisiä neuvoja liikkujalle:

- Tutuilla ja mukaviksi koetuilla lajeilla pääse hyvin alkuun. Kävely ja puutarhanhoito ovat erinomaisia lajeja.
- Kannattaa aloittaa rauhallisesti ja hiljentää tahtia liikuntatuokion loppua kohden.
- Hyvä nyrkkisääntö on se, että pystyy puhumaan samalla kun liikkuu.
- Omaa kehoa kannattaa kuunnella. Olo saa olla lopussa väsynyt, mutta ei rättiväsynyt.
- Mukavien kenkien käyttö tukee liikkumista.
- Vettä kannattaa juoda paljon ennen liikuntaa, sen aikana ja sen jälkeen.
- Ruokailun jälkeen on hyvä pitää kahden tunnin tauko ennen liikkumista.

Muista venytellä! Niin minunkin pitäisi muistaa ;)
Olen nyt pystynyt taas nostamaan arkihyötyliikunnan lisäksi itseni ylös, ulos ja lenkille 3 kertaa viikossa.
Olen tyytyväinen, mutta tavoitteessa on, että saan sen nostettua 4 kertaan. Hyvä minä :)

sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Sokerirasitus ja diabetes-pelkoja



Täällä sitä ollaan ja kävelyllä kävin, muutamasta jalkoihin liittyvästä tapaturmasta taikka taudista huolimatta. Tämä sai lasten tyypillistä asfaltti-ihottumaa polveen lauantaina, kun veti lipat pyörällä liukkaiden syyslehtien sekä kengänpohjien takia, muuten oli ihan selvinpäin eli itsessä ei mitään vikaa kompuroimiseen. Lapset meni edellä ja valittelivat, etteivät nähneet tätä ihmettä, kun äiti saa polvensa verille ja housut rikki. Harvinaista se onkin, mutta taitaa tuo ikä tulla jo vastaan!

Toinen vaiva on se oikean kantapään syylä, joka tahtoo kipuilla ympäri kantapäätä. hain nyt apteekista siihen laastareita, ihan kahdenlaisia eli testataan, niissä vaan lukee isolla, ettei ne käy jos sairastaa diabetestä. Huh niinpäs niin jos? Sokerirasitus-testin tulokset kävin utelee terkkarilta perjantaina ja säikäytti kyllä. Arvot oli koholla :(

Diabetes-hoitaja on vasta 8.10. edessä päin, katsotaan mitä hän sanoo sitten arvoista. Paastoarvo on koholla ja sitä seuraava. Olen lukenut nyt vaikka mistä tietoja asiaan esim. http://www.diabetes.fi/diabetestietoa ja Terveysportti .
Pikkasen olen huohahtanut siinä, koska muistini mukaan paaastoni oli 6,6 ja sen pitäisi olla 6,1 eli en kuole ihan heti. Seuraava minulla oli 7,4 ja se viimeinen arvo oli 5,4 tai sinnepäin ne olivat.

Minulla ei ole ollut oireita, niin sitten muistankin miettineen jo viime talvena, kun pissa haisee hiivalle, että mikä se naista vaivaa, hiivatulehdusko? Nyt tajuan, että hiiva taitaa olla toista pullaan liittyvää eli sokeria? Sitten väsymys on ollut vieraana talven työharjoitteluputkesta lähtien. Edellissyksynä olin niin tarmoa täynnä, jaksoin seisoa vaikka käsilläni ja muistin vaikka mitä juttuja sekä intoa oli vaikka muille jakaa, koulusta en ollut poissa päivääkään. Mitä nyt pyysin vapaata reissua varten. Ne intoilut katosivat sitten tammikuussa ja jatkuneet tähän passiiviseen haluttomuuten tänne asti. Eroani en ole surru enää pariin vuoteen, on ihanaa elää yksin ja lasten ehdoilla, aivan loistavaa aikaa, mutta väsymys ihmetyttää. Sekä ettei edes rakastamani syksy saa minua intoilemaan metsään ja ulos sekä pesemään vaikka ikkunoita.

Nyt tämä sitten liikkuu vaikka jalat sanoisi poks, siis se on ollut aina osa minua, apostolin kyyti.
Autoa en omista. Pyörällä ja kävellen kuskataan tavarat kaupasta kotiin lasten kanssa taikka yksin kotimatkalla. Kaiken sen päälle tämä kroppa kait tarvitsee vielä muut liikunnat, että jaksaisi. Nyt niitä tehdään, sillä diabetes saa luvan pysyä poissa tämän kropasta. Mummullani se oli ja kolmannen lapsen mukanaan tuoma raskausajan diabetes nostaa riskiäni sairastua. Nyt taistellaan! Kasviksia ostetaan ja jätetään lasten lautasille ne suuremmat herkut!

torstai 23. syyskuuta 2010

Hiukan historiaa

Sain mieheltäni ystävän päivänä lahjaksi Anthelme Brillat-Savarinin kirjan Maun fysiologia. Aluksi kirjaa katsellessani huomio kiinnittyi vuosi lukuun jolloin kirja oli ilmestynyt: 1825.  Yllätyksekseni kirjassa oli kuitenkin hyvin paljon nykyaikaankin sopivia tietoja.
Kirjassa oli myös erillinen kappale painonpudotukseen liittyen. Jonkin matkaa sitä luettuani huomasin että hänhän puhuu vähä hiilihydraattisesta ruokavaliosta. Eli sekään ei ole mikään uusi keksintö tai nykyajan villitys.
Mieleeni tuli että tässä olisi jotain perääkin, jos asia on jo lähes 200 vuotta vanha, ja siitä puhutaan edelleen. Tosin opiskelija-budjetilla on helpompi ostaa 3 pussia makaronia eurolla kuin pihvejä 10 euron kilo hinnalla. Mutta jos yrittäisi vähentää esimerkiksi kahdesta perunasta yhteen ja ottaa kasviksia lisää lautaselle.

Helsingin sanomien arvostelu kirjasta:
http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Ihmist%C3%A4+ruokkiva+makujen+universumi/HS20080526SI1KU019h9

keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Täällä ollaan ja liikuttukin


Nyt pitää ihan kehua itseään julkisesti ;) kuka sen kissan hännän nostaa jos ei kissa ite!

Olen liikkunut taas, jeee, hyvä minä, vaikka jalat on kipeät. Totuushan on, ettei urheilija tervettä päivää nää. Koulun alkamisesta on hujahtanut aikaa ja muka väsynyt, muka muuta tekemistä, muka läksyjä - tyyppi jäi kodin lämpöön, vaikka rakastaakin syksyn ruskaa, väriloistoa ja tuoksua!

Kaksi edellistä viikkoa ollaan käytynä joka torstai Anskun kanssa uimahallissa palloilemassa, jumppailemassa se puolitoistatuntia mikä sallittua. Viimeksi torstaina vedimme yhden jalan hippaa ja voin sanoa että hengästytti! Kannattaa ottaa uimataitoiset muksut ja kaverit mukaan niin jotakin tapahtuu aina mukavaa altaassa, vaikka pallon heittelyä, jos ei siitä uinnista niin perusta, varsinkin tälläinen uimataidoton. Ansku on luvannut opettaa, mutta viimeksi eivät saaneet edes vesikävelyyn, kun pikkuinen kammo joka jäi parin vuoden takaa kun yritin yksin ison altaa ylitse kävellä. Se merkkinaru kun oli siirrettyä puoleen väliin ja se oli jotenkin hurjaa tälle päälle. No, katsotaan jos ne vielä minut saa kävelee, vähemmällä porukalla rauhallisesti voisi onnistuakin, ilman paineita.

Sitten minä olen käynyt 3 kertaa metsässä, purulenkillä kävelemässä. Edellisenä lauantaina 5 km. Viime sunnuntaina 8 km ja tänään myöskin 8 km. Nyt ei ole jalkoja, ne on jäykät kappurat ja viheliäs syylä aloitti sunnuntain jälkeen kipuilun. Pitää hakea sittenkin apteekista se syylän hävitysaine, joka maksaa 27 e kylläkin, kun kysyin kuukausi sitten, mutta päätin jättää hyllyyn, kun syylä oli nätisti eikä jomottanut kantapäässä joka suuntaan.

Tiistaina kävin sokerirasituksessa ja toivon tietysti, että kaikki olisi kotona, mutta tiedän että itsehän sitä leikkii terveydellä, kun ei huolehdi kuntoilusta, syömisestä: Syömisen säännöllisyys ja terveellisyys varsinkin ratkaisee paljon, mitä sinä itse olet ja miten sinä itse voit. Rasituksessa otettiin kolmesti verta taipeesta purkkiin ja yhdesti sormen päästä. Ensin sormen päästä, ettei arvo ole yli 8, koska silloin sitä cokiksen väljähtänyttä jäljitelmää ei voida antaa juotavaksi.

Viikonloppuna tein sweet and sour-vihannesoosia ja tarjoilin sitä itselleni lohimedaljongin kanssa. Hyvää oli eikä mitään perunaa, riisiä tai pastaa tuo annos kaipaa ollenkaan. lapsethan tuon soosin jättää lautaselle, mutta minä tykkään. Filippiiniläinen ystäväinen sen opetti viime vuonna minulle. Teen yhden virheen kyllä, kun pistän suolamyllystä vuorisuolaa siihen, mutta se virhe meille suomalaisille vähäisesti suotakoon. Suolamylly on hieno keskintö, varsinkin kun sen täyttää vuori- tai merisuolalla. Se on paras suola meille kaikille.
Tätä Rock Salt eli vuorisuolaa käytän ja tämän myllyn voi täyttää uudestaan.
Paras pippurimyllykin löytyy myös Santa Marialta ja parasta mustapippuria Extra Fine Tellicherry Pepper. Suosittelen.


sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Kuntoplus

http://kuntoplus.fi/liikuntasuunnitelma/hoikistu-kavelemalla
Taas kiitän ystävää, joka meistä huolehtii <3 Nämä Kuntoplussan sivut näyttää luettavilta ja varsinkin tuota kävellen kiloja pois voisi testata kuka tahansa, jolla on vähäsen liikuntaa takataskussa. Itsekin kuljen tähän aikaan vuodesta pyöräillen, niinpä voisi ottaa päivittäisen kävelypyrähdyksen kuvioihin. Puoli tuntia päivässä kun ei ole mitään. Jos lähden kotoa cityyn ja tuun takas niin siihen menee kävellen 40 minuuttia tai vähemmänkin, riippuu kävelytemposta. Tuolta löytyy myös kiva idea kävellä joku matka, ottaa aikaa ja tehdä se uusiksi 3 viikon päästä niin näkee, onko kunto kohentunut. Sieltä löytyy myös treenipäiväkirjaa http://kuntoplus.fi/harjoittelu/liikuntasuunnitelma
Näitähän voisi testata :)

Painon hallintaan löytyy myös monenlaista jutun poikasta
http://kuntoplus.fi/aihe/terveellinen-paino

maanantai 6. syyskuuta 2010

Maanantain tervehdys

No niin. Työt alkavat olemaan loppusuoralla. Viimeinen yö vuoro on tiistana, joten keskiviikko menee siitä palautuessa. Päätimme siis aloittaa liikkumisen torstaina. Torstain suunnitelmissa olisi mennä uimahalliin ja opettaa Eini uimaan. :) Lisäksi nyt on tullut ilmoituksia alueella alkavista liikunta ryhmistä. Suunnitellimme tänään aloittavamme jossakin jumpassa käymisen.

Päätin tässä viikonlopun aikana että meille ei enään limukoita osteta. Jos tarvitsee, niin meillä on sodastream jolla voi tehdä limukkaa, joka on vähempikalorista kuin valmislimut. Pieniä päätöksiä, mutta niistähän se kokonaisuus loppujen lopuksi muodostuu.

sunnuntai 29. elokuuta 2010

Muutama hyvä linkki

Sainpas ystäväiseltäni pari uutta linkkiä. Kiitos ja kumarrus hänelle.

http://www.pienipaatospaivassa.fi/index.php
Pieni päätös päivässä on Sydänliiton ja diabetesliiton ylläpitämä sivusto.

Meillä jo linkeissä onkin Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin sydänpiirin uudet sivut, joita terkkarimme suositteli lämpimästi.
http://www.sytytanaan.fi/fi/etusivu/

Ystäväinen oli löytänyt myöskin resepti-sivut http://kiloklubi.fi/reseptit/
ja kovasti odottelee, että testaisimme ohjeita ja onko niillä nälänpitävää vaikutusta.

Muusta nälänpitäjästä en tiedä kuin aamupuuro, jonka joukkoon raejuustoa, sillä pärjää sujuvasti lounaaseen ja ylikin, jos keittiöstä ei pääse itse syömään.

Tällä hetkellä vielä itse on sekaisin kaikista esim. kuinka paljon sitä saa syödä kaloreina päivässä? Sivuja löytyy kiitettävästi netistä, mutta mikä on se oikea sivusto, johon pystyisi täysin luottamaan?

lauantai 28. elokuuta 2010

WANTED: Personal trainer

Personal trainer olisi kyllä oikea unelma meille, mutta kun hän maksaa. Enkä usko koulun kannattavan niin paljon meidän hyödyllistä itsemme pelastusoperaatiota!
Jos löytyisi joku innostunut ammattilainen, joka tekisi meille kunnon kartoituksen ja miten liikutaan? Sen syömisen kyllä etsimme itse, sen terveellsien ja sopivan lautasmallin.
Haloo, onko halukkaita?

Täällä on juttua Iltalehden sponssaaman naistoimittajan harjoittelusta personal trainerin kanssa
http://www.iltalehti.fi/terveys/200706056107934_tr.shtml
ja joku Hunks olisi kyllä meille liian hienoa, ihan joku komeempikin käy :D

perjantai 27. elokuuta 2010

Vesi vanhin voitehista

Löysinpäs tässä ilta-sanomia selaillessa netistä jutun liittyen painon pudotukseen. Sen mukaan kaksi lasillista vettä ennen ateriaa auttaa pudottamaan painoa enemmän kuin pelkästään ruokavalioa tarkkailemalla. Mielenkiintoinen vinkki.

Linkki juttuun: http://www.iltasanomat.fi/hyvaolo/paino.asp?id=2241814

torstai 26. elokuuta 2010

Viikkokatsaus

Nyt olisi sitten kaksi viikkoa projektin aloituksessta. Vielä on ollut hiukan hankaluuksiä päästä alkuun, ja kirjanpitokin on ollut hiukan heikoilla kantimilla. Todennäköisesti syyskuussa kun työt loppuvat pääsee paremmin alkuun.
Kun on miettinyt asiaa, niin itselläni on suurimmat ongelmat epäsäännölliset ruoka-ajat, kasvisten/hedelmien vähyys ruuasta ja liikunnan vähyys. Puhetta on ollut Eini kanssa aloittaa käymään säännöllisesti kerran viikossa uimahallissa vesikävelemässä tai mahdolilsesti jumppaamassa. Lisäksi ollaan puhuttu myös kävelylenkkien aloittamisesta. Myös muita liikunta harrastuksia ollaan mietitty (esim. jooga).
Mutta kyllä me tästä vielä pääsemme vauhtiin. :)

Etsintäkuulutus: Motivaatio varastettu



Kuvassa koulun kokkipyörteissä Jenkan kanssa :) ja taas mestarikuvaaja Merjushka kuvaa!


Missä se minun motivaatio on?
-Hukassa ihan täydellisesti. Aloittaminen ei suju mitenkään, en saa itseäni tekemään mitä aioimme ja haluamme.

Liikkuminen on taas koulun alkaessa jäänyt.
Huomaan siitä kun väsyttää ja kiukuttelen jo lapsille takaisin heidän kiukuilleen.
Eikun ylös, ulos ja kävelemään, juu nyt se pitää takoa päähäni.

Tehdä se tavaksi. Liikkumisesta ja vihannesten syömisestä kun tulee tapa, niin se on tapa ja se säilyy, kunnes joskus hieman repsahtaa, mutta kun ei vaivu siihen repsahdukseen loppuiäkseen.
Minä repsahdin elokuussa, kun koulu alkoi. Kävelylenkit jäi ja rahat on tiukalla ollut koko kesälomallisen kesäni, siksi rehut ovat saaneet jäädä kauppaan. Lapset, minun rakkaat kasvavat murkkut ja teinit, tarvitsevat paljon maitoa,leipää, juustoa ja oikeaa ruokaa. MUTTA nyt hei haloo äippä tää, joka tätä kirjoittaa, nyt rehujen ostoon, hedelmiä myös. NIIN puoli kiloa päivässä.

Onneksi opettelin kesällä juomaan maitoa, rasvatonta maitoa ruokajuomana. Sekin oli jäänyt kun säästelin maidon lapsilleni, mutta missä äipän kalsiumit, joo tässä kohta luut sanoo poks, niinpä juon maitoa. Se muuten on hyvää ruokajuomana sekä kahvissa - suosittelen.

Antakaapas vinkkejä mistä terveellistä ruokaa, kun rahat on vähissä?
Peruna on halpaa ja porkkanat, mutta ei niillä pitkälle pötkitä, kun peruna on niin hiilihydraattinen että. Sitten kun perheen 3 murkkua ja teiniä aiheuttaa myöskin omat vaatimukset ruoanlaitolle, sillä he syövät jotakin muuta kuin pelkkää vihannes-juurespataa. Itse kyllä voisin syödä pelkkiä rehujakin, mutta kun se ei vaan käy meidän poppoossa.

Eilen näin tv-mainoksen, joka nosti hiukseni pystyyn, kun tajusin mainostajan olevan http://www.keventajat.fi/ , huh huh! Jos he lukevat tätä niin saanko kysyä, miksi normaalipainoisen oloinen sutjakka, ehkäpäs 55 kg ja 35 v. mittarissa oleva nainen tuntee itsensä lihavaksi? Peilatessaan vyöllä solmittua mekkoa puolet pienemmäksi kuin itse nyt on? Haloo, siis pitääkö sopivankokoisen ihmisen ja varsinkin nuorten naisten ryhtyä keventämään painoaan jonkun yliampuvan mainoksen tähden? Valitkaa kuviin oikeankokoisia naisia, joilla on näköä ja ennenkaikkea kokoa sekä esimerkkiä ihmisille, joiden aikuisen oikeasti pitäisi katsoa mitä suuhunsa pistävät ja painoansa alkaisivat pudottaa!

Ajattelen usein vanhaa kaavaa. Oma pituus ja siitä pois 100 cm ja saadaan paino, josta kyllä joku vanha opettaja käski laskea pois vielä 10 %. Siis 165 cm, painoa 65 kg ja siitä pois vielä 10% elikkäs siinä 59 kg saisi painaa. Noh, siihen en ole koskaan pystynyt enkä ollut eli jos nyt saisin pois ensin 15 kiloa niin olisin siinä kuin ennen lapsiani ja lasten välissä. Sitten siitä 10 kg pois niin hyppisin riemusta <3

torstai 19. elokuuta 2010

Vinkkejä terveelliseen ruokaan

Seuraavaksi kokoan tähän terkkarimme Tuijan vinkit terveelliseen ruokaan ja ruokarytmiin.

MITÄ PISTÄT SUUHUSI
Karsi ruoasta sokerin määrää. Muista piilosokeri.
Vaihda valkoinen riisi ja valkoinen pasta täysjyväversioihin. Vähennä perunan määrä. Lämpimillä aterioilla voit jättää pastan, riisin tai perunan pois ja korvata sen ruisleivällä sekä kasviksilla.
Leipää (kuitua yli 6g/100 g) voi syödä muutaman palan päivässä, mutta pääaterioilla se ei ole välttämätöntä.
Syö yhteensä puoli kiloa hedelmiä, vihanneksia ja juureksia päivässä.
Käytä leivällä margariinia ja salaatissa öljykastiketta. Syö hyvällä omallatunnolla rasvaista kalaa, kirjolohta ja nieriää.
Lihaa, kalaa ja kanaa tai kasvissyöjän proteiinin lähdettä kuten tofua voi syödä vapaasti, mutta määrää ei tarvitse ehdoin tahdoin kasvattaa. Proteiinin osuus ruoasta kasvaa, joka tapauksessa.

Korjaa ruokarytmi, lisää hyvien hiilihydraattien kuten hedelmien, vihannesten ja runsaskuituisen viljan määrää. Säilytä ruoassa kasvi- ja kalarasvat. Vähennä huonojen hiilihydraattien sekä tyydyttyneen rasvan määrää.

RUOKAPÄIVÄKIRJA

Pidä kirjaa ruokarytmistäsi. Siitä näet pahimmat sudenkuopat. venähtikö aterioiden väli liian pitkäksi? Miten sen voisi korjata? Päätä, että rytmistä tulee säännöllinen.
Syö joka päivä kolme pääateriaa: aamiainen, lounas ja päivällinen. Kaikkien ei tarvitse olla lämpimiä aterioita. Syö lisäksi yksi tai kaksi välipala. Iltapäivän välipala on erityisen tärkeä, jos aioit lenkille heti töiden jälkeen.
Älä päästä aterioiden välejä venymään yli 4 tuntia.
Keskity etsimään syömiseen tasaista rytmiä ja normaaleja annoskokoja. Ruoan sisältöä ehdit pohtia tarkemmin sitten, kun rytmi on selkäytimessä.
Lisää kasviksia, hedelmiä ja juureksia ruokailulle, niin ruoan määrä kasvaa. Suosi kuitupitoista leipää.

Vinkkejä liikunnan aloitukseen

Meidän terkkarimme Tuija antoi loistavia vinkkejä, joita kokoan teidänkin iloksenne ja omaksi muistuksemme!

KOKEILE ITSE

Älä ajattele laihduttavasti, koska silloin innostuksesi lopahtaa todennäköisesti.
Tavoittele laihtumisen sijaan näitä: liikunnan viikottain lisääminen, kunnon parantaminen, aiempaa parempi mieli ja virkeämpi olo.
Testaa kuntosi kehitystä. Kävele tai hölkkää tietty matka reippaasti ja toista parin viikon välein. Lyhenevä aika tarkoittaa kohentunutta kuntoa.
Aloittelijalle on hyvä tavoite liikkua reippaasti, mutta maltillisesti ainakin 2,5 - 3 tuntia viikossa. Reipas kävely, pyöräily, kauppareissut ja raskaat puutarhatyöt ajavat asian.
Hyväkuntoinen tarvitsee enemmän rasitusta, mutta pienempi määrä riittää. Puolitoista tuntia tehokasta hikiliikuntaa viikossa riittää. Juoksu, kuntouinti, aerobic, kovavauhtinen pyöräily tai sauvakävely ylämäkeen sopivat.

LIIKUNTAPIIRAKKA

Lihaskuntoa ja liikehallintaa ( kuntopiiri, kuntosali, jumpat, venyttely, tasapainoharjoittelu, tanssi, pallopelit ja luistelu) 2 kertaa viikossa.
Kestävyyskuntoa reippaasti (kävely, sauvakävely, pyöräily, raskaat koti- ja pihatyöt, marjastus, kalastus, metsästys, arki- hyöty- ja työmatkaliikunta, vauhdikkaat liikuntaleikit) 2 h 30 min viikossa
Kestävyyskuntoa rasittavasti ( sauva-, porras- ja ylämäkikävely, kuntouinti, vesijuoksu, aerobic, pyöräily, juoksu, maastohiihto, maila- ja juoksupallopelit) 1 h 15 min

maanantai 16. elokuuta 2010

Maanantai

Tänäänhän meillä oli tarkoituksena aloittaa pitämään ruokakirjanpitoa noin viikon ajalta. Siitä sitten voi hiukan paremmin päätellä mitä tulisi tehdä, vaikka peruskorjaukset onkin jo tiedossa. Nyt kun vain muistaisi kirjata ne kaikki syömiset ylös. :)

torstai 12. elokuuta 2010

Puntarilla on käytynä

Nyt on koulumme terkkari punninnut meidät ja keveiksi havainnut,
no ei vainiskaan ;) vaan kyllä töitä tehtävä on kovastikin,
painoa on salakavalasti kertynyt, sanoisinkos satasen keijukaiseksi asti.
Projektimme etenee yhdessä samaan hiileen puhaltaen.
Pikkuhiljaa eteenpäin, melkeinpäs käsikädessä nyt mennään.
Toisiamme tsempaten ja liikkeelle pukaten.
Hyvää ruokaa ja elämyksiä ei unohdeta ikinä
vaan herkkuja nautittua, seuraavana päivänä sitten syödään hieman siistimmin
eli ne puoli kiloa vihanneksia, juureksia ja hedelmiä päivässä ainakin ;)

Laihdutus ei tapahdu hetkessä vaan pikkuhiljaa ja siten se hyvä tuleekin.

Päämäärämme on kesäkuun ekassa päivässä vuonna 2011,
silloin voimme ostaa uudet mekot, toivon niin eikun uskon niin, siis näin on!

Tule mukaan kannustamaan meitä, antamaan vinkkejä ja ennenkaikkea hyviä reseptejä.

-Eini-

Hento ote

Tarkoitus olisi kirjoitella blogia pikkutytöistä jotka ovat kasvaneet liian isoiksi. Tarkoituksena ei ole kokeilla mitään ihmediettejä, vaan terveellisellä ja maukkaalla ruualla saada painoa pois.

Lähetäthän meille hyviä vinkkejä ja reseptejä elämänmuutoksemme alkutaipaleelle.
Matka puntarille alkaa. :)