Hei taas pitkästä aikaa. Tarkoitus on ollut kirjoitella kuulumisia tänne, mutta on ollut nyt niin kiireistä elämä tällä. Projekti on edelleen käynnissä minunkin osaltani, vaikka nyt äidin patojen äärellä se on hieman voinut ottaa takapakkia. :)
Espanjan reissu minulla jäi lyhyeksi kotimaassa perheen jäsenelle sattuneen tapaturman takia. Espanjassa hyötyliikuntaa tuli harrastettua runsaasti, joka päivä työmatka (n. 2-3km) taittui kävellen. Lisäksi vielä kaupunki kiertelyt ja ostos reissut. Paljon tuoreita kasviksiahan siellä sai ja ruoka oli "puhtaampaa" kuin Suomessa (ja tällä tarkoitan että lihatkin ostettiin ihan lihana ilman mitään marinaadi mössöjä). Paino varmasti tuli tuona lyhyenä aikana alaspäin.
Kotimaahan palattua tuli elettyä lähes sairaalan kantiinista ostetuilla leivillä. Niistäkin yleensä koitin valita sen tumman täysjyvän tai ruisleivän. :) Työharjoittelua sitten jatkoin viikon ajan Levillä, missä ei ehtinyt (eikä oikeastaan ollut nälkäkään) syömään kuin päivän päätteeksi, joten paino putosi jonkin verran sielläkin. Tosin epäterveellisellä tavalla.
Tällä hetkellä olen nyt harjoittelemassa täällä Raahessa. Lisäksi tässä on ollut muutto menossa ja edelleen hieman vaiheessa. Pikku hiljaa alkaa saamaan ajatuksissa tilaa näille kouluasioillekkin enemmän. Ja kunhan saa kunnolla muutettua, otetaan itseä niskasta kunnolla kiinni ja jatketaan projektin parissa paremmin.
keskiviikko 13. huhtikuuta 2011
Muistakaa ruokailuvälit 2 -4 tuntia!
Täytyy muistuttaa tännekin ruokailuvälien tärkeydestä. 2 - 4 tuntia on sopiva väli päivän viiden tärkeimmän aterian välissä. 4 tuntia kun on kulunut edellisestä tankkauksesta, voi olla varma, että nälkä, iso nälkä, vaanii nurkan takana ja alkaa heikottaa, väsyttää, happi loppuu, unettaa, kiukuttaa, ei jaksa mitään!
Tämä tänään veti 6 ½ tuntia putkeen lounasruoalla. Rahkan ollessa loppunut jääkaapista ja pyöräiltyäni räntäsateessa suoraan kotiin enkä kaupan kautta, ruokaaikani venyi liian pitkäksi ja en suosittele tätä kenellekkään. Onneksi sain nopsaan pakastevihanneksista 200 g mikrossa kasviksia, hyvin maustettuna ja paistoin naudan jauhelihasta pihvit kaikille, mausteita vain päälle ja paistoin vielä itselle yhden munan valkuaisen, söin siis lounastyylillä tänään, pastaa lapsille lisäksi. Hyvää oli ja nälkä katosi, sitten jaksoin vielä kävelylle. Aurinkokin palasi iloksemme harmaan päivän jälkeen, sillä on pakko mennä ulos.
tiistai 12. huhtikuuta 2011
Tee ostoslista ja viikon ruokamenu
Joo nyt käsketään jo otsikossa, sillä tämä on itseni huomaama todellinen kompastuskivi. Menet kauppaan ja ostat mitä sylkisuuhun tuo. Kaikkea mitä mielesi tekevi ja mahasi haluavi, vaikka voisit ostaa järkevästi. Tee viikon ruokalista itsellesi, kirjoita siihen aamiainen, päivällinen, välipala, lounas ja iltapala. Kirjoita kauppalista mitä tarvitset viikon aikana jääkaappiisi. Älä missään nimessä mene nälkäisenä kauppaan, sillä silloin mukaasi kertyy sellaiset herkut, joita et voi vastustaa edes kotimatkalla!
Näin ostat viisaasti, terveellisesti, ruokaisasti ja taloudellisesti myöskin. Painoa vartioivan ja sitä itse haluan hallitsevan tärkein paikka kaupassa on värikäs, runsas ja houkutteleva vihannesosasto, heviä sen pitää olla, ilman sitä ei pärjää. Se vaan meinaa unohtua ostoskorista, kun ajattelee ostavansa sitä mitä kaikki varmasti syö ja se mikä säilyy kauemmin kotonakin, nuo meidän vihreät herkut kun usein lakastuu nopeammin.Varsinkin jos niitä ei syödä heti ;) eli ostetaan ja syödään ne pois, tuoreina! Sopiva reippailulenkki, vaikka joka päivä, on kauppaan, mutta sen ostoslistan kanssa. Näin karsiutuu ylimääräiset herkut pois.
Tämä aloitti koulun taas jatkuessa, harjoittelujakson jälkeen, gfg-kuurinsa. Sillä lähti 3 kiloa pois 10 päivässä tammikuussa ja nyt yritän vielä ahkerammin myös liikunnan avulla, joka flunssakierteen takia on tänä keväänä jäänyt vähemmäksi. Kevät tuo valoa, lumet sulaa pois ja ihmisen mieli vie katselemaan luontoa, joka herää talven alta kukkaan. Lähtekäämme kaikki ulos ja liikkumaan. Puutarhan ahertajat ovat jo lähteneet kuokkimaan ja haravoimaan pihaansa :), mikä parempaa hyötyliikuntaa, kun vaan ne pullatkin pysyvät poissa tarjottimilta.
tiistai 5. huhtikuuta 2011
Kevät tulloo ja painoa pitää hallita
Kuvassa: Espanjan kahvilan Club Sandwitch
Painon hallinta on elämän tehtävä.
Kun olin männä aikoina ilman nettiä Espanjassa, Fuengirolassa, siellä suomalaisten keskellä ja minulla sattui olemaan puntari lainassa matkalukkuja varten tai meillä oli, niinpäs kävin puntarilla vähän väliä se näytti 3 kiloa vähemmän kuin Suomessa lähtiessä. Miten lienee nyt, pelottavaa ajatella edes. Puntaria ei ole ja housut on vielä väljät, mutta miten kauan, miten kauan tätä iloa jatkuu.
Nyt kun sairastelu ehkäpäs on vähenemässä määrin ohi. Sain ääneni melkein menetyksen tullessani kotia päin. Palellutin niskani kävellessä viimeisiä kertoja aurinkorantojen putiikkeja läpi ihanien kämppislikkojen kanssa. Sitä yskää, liman tuloa ja kurkkukipeät jatkuikin sitten hiihtoloman jälkeen vielä 3 viikkoa. Nyt alkaa tulla kevät ja ei silloin ehdi yskiä pissoja housuun, vaan kaivetaan pyörä naftaleenista ja aletaan painaa pyörällä. Piti vaan saada tiet suliksi ennenkuin huomaa, että hei nyt lenkille taas taikka pyöräilee.
Minulla on ollut maan mainioin, seuransa puolesta, harjoittelupaikka täällä Suomessa. Ihania naisia täynnä ja mahtavaa ruokaa, mutta inhottavan hyvää pullaa toi Fazer leipoo. Ikävää. Siis kun on pakko syödä pulla päivässä, että pysyy mitoissa, niin onko pakko? Ei ole, mutta en osaa sanoa ei, sillä muuten olen syönyt tosi vähän herkkuja, kun toi posliinihammas on vaivannut, noh nythän se otetaankin pois, niin pääsen syömään hieman kevyemmin tai niin toivossa on hyvä elää, sanoi se kirppukin Toivossa eläessään.
Lupaa ja vannon, että en saa pudottamiani takaisin ja ehkäpäs saan lisääkin pois. Koulun alkaessa saa rehut täyttää taas lautastani enemmän kuin muu. Idea on syödä hyvin, terveellisesti, mutta hyvää ruokaa. Vihreät ja punaiset kasvikset ovat terveellisiä ja kauniita. Ihaillaan niitä meidän lautasella. Taidanpas iltapalaksi tehdä mustaherukka-rahkaa ilman sokeria, se on muuten sikanamia, kokeile ja ylläty!
maanantai 14. helmikuuta 2011
Tallessa ollaan pakkasia paossa
Tämä harjoittelussa maailmalla, Espanjassa ja tarkemmin Fuengirolassa, kaikkien suomalaisten toisessa kodissa, noh ainakin muutaman tuhannen suomalaisen eläkeläisen ja töitäkin tekevän toinen koti. Talvella kaukana lumesta ja paukkupakkasista, joita kuulemma Suomessa on taas pidellyt.
Täällä syödään hyvää tumma makkaraa, salchichaa ja serranon kinkkua. Vaaleaa leipää, eniten barraa eli patonkia. Hyvää mietoa juustoa löytyy. Kinkkuleikkeet maistuvat kaikki samalta lauantaimakkaralta eli olen siirtynyt vain vahvempiin makkaroihin, erikoisesti Chorizot ovat namia, niissä vahvasti paprikaa ja sipulia mausteena possulihan kera. Vihanneksia syön paljon ja niitähän ei paljon pestä vaan syödään, eikä se ole missään näkynyt masun toiminnassa, noh olen popsinut Anskun ehdottamia maitohappobakteereita kerran päivässä, kasvikset wokattuna myöskin namia.
Olenkin vähentänyt luvattuani näitä rakkaita eli pottua, riisiä ja pastaa, mutta töissä tulee nakattua pannulle pottua taikka rasvakeittimeen valkosipulipotut oikeista potuista, ei mistään pakastepussista. Kanaa, possua ilman suomalaisten suosimia marinointimömmöjä täältä löytää kaupasta kuin kaupasta sekä kalaa tuoreena taikka pakastealtaasta, en vaan ole testannut muuta kuin töissä. Tulee vaan harvemmin tehtyä enää kämpillä sapuskaa, kun minun rakas kämppis ja päättötyökamuni Anskuliini joutui lähtemään kotimaahan hoitamaan tärkeimpiä elämän ja arjen asioita. Ikävä on kova, kun jäi tutkimatta tämä mesta joka suunnasta.
Rantaviivaahan on 8 kilsaa yhteen suuntaan ja sitä kun talssii saa hyötyliikuntaa, näkee rantojen aallot, hiekan kimalluksen ja tuulen joka tuo tuoksuja rannan tarjonnasta. Ihmisiä, paikalliset espanjalaiset perheet lähtevät mummujen , pappojen ja lasten voimien kävelylle, niitä koiria unohtamatta, joita täällä on joka toisella vastaantulijoilla, mutta hyvin koulutettuja tessuja olen vain nähnyt. Työhousuni ovat pysyneet väljinä eli en ole lihonut vielä takas mitään menettämääni, kesäiset farkkushortsit vetäisin läpi jalastani aukaisematta vetoketjua ja nappia eli hyvä hyvä minä ;)
Ei siis yhtään paha meininki täällä yhtään, churrot on vielä ostamatta eli sekin paha paikallinen munkki poissa mahamakkarastani! Näillä mennään ja lupaan pyhästi napsutella kotosalla tekstiä blogiin ja napsauttaa sen sitten tilanteen salliessa eetteriin. Olette mielessäni ja sanonkin tuon Jutta Go Fat Go-kuurin antaneen ponnetta painon hallintaani ihan sikana!

torstai 27. tammikuuta 2011
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)