tiistai 5. huhtikuuta 2011

Kevät tulloo ja painoa pitää hallita



Kuvassa: Espanjan kahvilan Club Sandwitch

Painon hallinta on elämän tehtävä.

Kun olin männä aikoina ilman nettiä Espanjassa, Fuengirolassa, siellä suomalaisten keskellä ja minulla sattui olemaan puntari lainassa matkalukkuja varten tai meillä oli, niinpäs kävin puntarilla vähän väliä se näytti 3 kiloa vähemmän kuin Suomessa lähtiessä. Miten lienee nyt, pelottavaa ajatella edes. Puntaria ei ole ja housut on vielä väljät, mutta miten kauan, miten kauan tätä iloa jatkuu.

Nyt kun sairastelu ehkäpäs on vähenemässä määrin ohi. Sain ääneni melkein menetyksen tullessani kotia päin. Palellutin niskani kävellessä viimeisiä kertoja aurinkorantojen putiikkeja läpi ihanien kämppislikkojen kanssa. Sitä yskää, liman tuloa ja kurkkukipeät jatkuikin sitten hiihtoloman jälkeen vielä 3 viikkoa. Nyt alkaa tulla kevät ja ei silloin ehdi yskiä pissoja housuun, vaan kaivetaan pyörä naftaleenista ja aletaan painaa pyörällä. Piti vaan saada tiet suliksi ennenkuin huomaa, että hei nyt lenkille taas taikka pyöräilee.

Minulla on ollut maan mainioin, seuransa puolesta, harjoittelupaikka täällä Suomessa. Ihania naisia täynnä ja mahtavaa ruokaa, mutta inhottavan hyvää pullaa toi Fazer leipoo. Ikävää. Siis kun on pakko syödä pulla päivässä, että pysyy mitoissa, niin onko pakko? Ei ole, mutta en osaa sanoa ei, sillä muuten olen syönyt tosi vähän herkkuja, kun toi posliinihammas on vaivannut, noh nythän se otetaankin pois, niin pääsen syömään hieman kevyemmin tai niin toivossa on hyvä elää, sanoi se kirppukin Toivossa eläessään.

Lupaa ja vannon, että en saa pudottamiani takaisin ja ehkäpäs saan lisääkin pois. Koulun alkaessa saa rehut täyttää taas lautastani enemmän kuin muu. Idea on syödä hyvin, terveellisesti, mutta hyvää ruokaa. Vihreät ja punaiset kasvikset ovat terveellisiä ja kauniita. Ihaillaan niitä meidän lautasella. Taidanpas iltapalaksi tehdä mustaherukka-rahkaa ilman sokeria, se on muuten sikanamia, kokeile ja ylläty!

maanantai 14. helmikuuta 2011

Kuvasia Espanjan ruoasta ja muustakin





Tallessa ollaan pakkasia paossa

Tämä harjoittelussa maailmalla, Espanjassa ja tarkemmin Fuengirolassa, kaikkien suomalaisten toisessa kodissa, noh ainakin muutaman tuhannen suomalaisen eläkeläisen ja töitäkin tekevän toinen koti. Talvella kaukana lumesta ja paukkupakkasista, joita kuulemma Suomessa on taas pidellyt.

Täällä syödään hyvää tumma makkaraa, salchichaa ja serranon kinkkua. Vaaleaa leipää, eniten barraa eli patonkia. Hyvää mietoa juustoa löytyy. Kinkkuleikkeet maistuvat kaikki samalta lauantaimakkaralta eli olen siirtynyt vain vahvempiin makkaroihin, erikoisesti Chorizot ovat namia, niissä vahvasti paprikaa ja sipulia mausteena possulihan kera. Vihanneksia syön paljon ja niitähän ei paljon pestä vaan syödään, eikä se ole missään näkynyt masun toiminnassa, noh olen popsinut Anskun ehdottamia maitohappobakteereita kerran päivässä, kasvikset wokattuna myöskin namia.

Olenkin vähentänyt luvattuani näitä rakkaita eli pottua, riisiä ja pastaa, mutta töissä tulee nakattua pannulle pottua taikka rasvakeittimeen valkosipulipotut oikeista potuista, ei mistään pakastepussista. Kanaa, possua ilman suomalaisten suosimia marinointimömmöjä täältä löytää kaupasta kuin kaupasta sekä kalaa tuoreena taikka pakastealtaasta, en vaan ole testannut muuta kuin töissä. Tulee vaan harvemmin tehtyä enää kämpillä sapuskaa, kun minun rakas kämppis ja päättötyökamuni Anskuliini joutui lähtemään kotimaahan hoitamaan tärkeimpiä elämän ja arjen asioita. Ikävä on kova, kun jäi tutkimatta tämä mesta joka suunnasta.

Rantaviivaahan on 8 kilsaa yhteen suuntaan ja sitä kun talssii saa hyötyliikuntaa, näkee rantojen aallot, hiekan kimalluksen ja tuulen joka tuo tuoksuja rannan tarjonnasta. Ihmisiä, paikalliset espanjalaiset perheet lähtevät mummujen , pappojen ja lasten voimien kävelylle, niitä koiria unohtamatta, joita täällä on joka toisella vastaantulijoilla, mutta hyvin koulutettuja tessuja olen vain nähnyt. Työhousuni ovat pysyneet väljinä eli en ole lihonut vielä takas mitään menettämääni, kesäiset farkkushortsit vetäisin läpi jalastani aukaisematta vetoketjua ja nappia eli hyvä hyvä minä ;)

Ei siis yhtään paha meininki täällä yhtään, churrot on vielä ostamatta eli sekin paha paikallinen munkki poissa mahamakkarastani! Näillä mennään ja lupaan pyhästi napsutella kotosalla tekstiä blogiin ja napsauttaa sen sitten tilanteen salliessa eetteriin. Olette mielessäni ja sanonkin tuon Jutta Go Fat Go-kuurin antaneen ponnetta painon hallintaani ihan sikana!

maanantai 24. tammikuuta 2011

Terveiset Espanjasta!

Taalla sita nyt ollaan, ja ilman pisteita. :) Eilen saavuimme, joten emme ole viela paljoa ehtineet tutustumaan paikkaan ja paikallisiin ruokiin. Mutta kohtuullisen edullista taalla on, ainakin joidenkin tuotteiden osalta. Ilma on ollut melko huonoa, eilen satoi ja tuuli. Tanaan on vain tuullut paljon mutta. lampotila on ollut noin 9 astetta.

Eilinen paiva meni pelkkaa leipaa sydessa, mutta  tanaan teemme ruuaksi porsaan kyljyksia, makaroonia ja salaattia. Paljon taalla on kasviksia ja hedelima myynnissa, sellaisiakin mista ei ole mitaan tietoa mita ne ovat. Mutta tutustumme ja kerromme mahdollisuuksien mukaan siita tannekkin. Kaasulieteenkin pitaisi nyt tutustua, koska silla kokkaame asunnolla.

Itsellani nyt alkaa se projektin liikunta osio. Tyomatka nimittain on noin 3-4 km. Ja sehan on kaveltava. :) Tyopaivien pituudesta ei ole viela mitaan varmuutta.

Mutta koitamme taalla ottaa asiat rennosti ja valttaa stressia.

torstai 20. tammikuuta 2011

Välipunnitus

Nyt on nämä tytöt taas käyneet virallisessa välipunnituksessa terkkarilla. Tulos oli oikein hyvä, painoa oli pudonnut 4 ja 6 kiloa. Eli projektimme on oikein hyvällä mallilla. Annoskoko on pienentynyt ja herkut vähentyneet. Itse olen noudattanut ohjetta kaikkea saa syödä, mutta kohtuudella. Olen omalta kohdaltani huomannut että totaalinen kieltäytyminen aiheutta sen että iskee hirvä himo kiellettyä herkkua kohtaan ja sitten tuleekin ahmittua. :) Mutta nyt kun ei ole kieltänyt itseltään mitään, ei ole kunnolla tehnyt edes mitään, esimerkiksi karkkia, mieli.

Mutta positiivinen tulos auttaa jatkamaan eteenpäin. Hyvä me! :)

maanantai 17. tammikuuta 2011

Kuvia projektista





Laitanpas nyt kuvia mitä olen tässä syönyt viikon aikana.

Kuvissa on seuraavat ateriat:
Kuva1: Päivällinen 40 g raakana pastaa, 200 g wokki-vihanneksia ja 100 g edellisaterialle paistettua kanaa, ne kevyesti wokattuna ilman rasvaa.
Kuva2: Toinen päivällinen eli ed.päivänä, spagettia , oma bolognesekastike ( sipulia, valkosipulia, tomaattia, 100 g raakana naudan paistijauhelihaa, herkkusieni, mausteita, vettä), punnittuna soosiin kasvikset 150 g ja tomaattilisäkkeenä loput eli 50 g.
Kuva3: Lounassalaatti, 200 g vihreätä jäävuorisalaattia, tomaattia, kurkkua, punaista paprikaa, raejuustoa ja oliiviöljyä sekä 100 g raakana ollut kanapihvi, jonka maustoin mustapippurilla, suolamyllyllä ja chilimyllyllä.
Kuva4: Täydellinen lautasmalli. 100g raakana ollut naudan paistijauhelihapihvi, riisiä 40 g raakana, 200g vihanneksia, pakasteesta vihannessekoitusta ja tomaattia sekä kurkku.
..........
..........
Nälkää ei ole pidettynä :)
Vihanneksilla, naudan lihalla vaikka jauhelihana, maustamattomalla kanalla, jonka itse maustan ja vedessä olleella tonnikalapalalla saa aikaan maittavia ja ennenkaikkea terveellisiä annoksia. Päivässä täytetään se suositeltava 500 g vihanneksia ja tässä nyt siihen lasketaan myös 100 g pakastemarjoja. raejuusto taikka valkuainen paistettuna tai keitettynä.
Voin vain sanoa, että olen syönyt näinä päivinä hyvin, ei ole nälkä kurninut. Olen syönyt tasaisesti, 2-4 tunnin välein, säännöllisesti ja ennenkaikkea oikean lautasmallin turvin.
Kaikkein eniten minua tökkii vehnälese iltasella raejuuston taikka rahkan seassa mehukeitolla uitettuna, se on pahaa. Haaveilen siitä välillä tekeväni leipää ;)
......
......
Liikkumaan en ole päässyt. Tämä flunssa on aika kova tauti. Ensin 6 päivää kurkkukipeätä, sitten ole niistänyt, niistänyt ja niistänyt 4 päivää. Yskää aloittelen nyt koko ajan. Multitabsia olen syönyt marraskuusta ja omega 3- kalaöljyä. Nyt ostin matkaa varten Anskun vinkistä maitohappobakteereita.
Näillä mennään. Nyt harmittaa eniten kun en pääse ulos kävelemään ja hiihtämäänkin :(
Ihanaa oli katsella päivällä ikkunasta ulos, kun oli niin valoisaa ja lumista. Oikein mieli lepää siinä maisemassa. hassua kun ei tee mieli edes kahvilla mitään hyvää. Sanoisin, että motivaatio on tällä hetkellä täysi kymppi :D